Matematiikka/Integraalifunktio

testwikistä
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Integraali tarkoittaa derivaatan käänteistoimintoa: kun F′(x)=f(x), niin ∫f(x)dx=F(x). Koska vakio derivoituu nollaksi (vakio ei vaikuta funktion tangentin kulmakertoimeen), on integraalifunktioita olemassa ääretön määrä, joten integroitaessa on lisättävä integroimisvakio: ∫f(x)dx=F(x)+C.

Yksinkertaisia integroimiskaavoja

  1. ∫0dx=C
  2. ∫kdx=kx+C
  3. ∫f(x)dx+∫g(x)dx=∫(f(x)+g(x))dx
  4. k∫f(x)dx=∫kf(x)dx
  5. ∫xndx=xn+1n+1+C kun n≠−1
  6. ∫x−1dx=∫1xdx=ln|x|+C

Esimerkki: ∫x3dx=14x4+C.

Integroimiskaavat voidaan osoittaa todeksi derivoimalla. Esimerkki: D(xn+1n+1+C)=1n+1⋅D(xn+1)=1n+1⋅(n+1)⋅xn=xn.

Trigonometristen funktioiden ja eksponenttifunktioiden integrointi

  1. ∫sin(x)dx=−cos(x)+C
  2. ∫cos(x)dx=sin(x)+C
  3. ∫exdx=ex+C
  4. ∫axdx=axln a+C kun a>0,a≠1


Yhdistetyn funktion integrointi

  1. ∫f′(x)(f(x))ndx=(f(x))n+1n+1+C Sisäfunktion f(x) derivaatta on siis järjestettävä integraalin alle. Tämä johtuu yhdistetyn funktion derivoimissäännöstä.
  2. ∫f′(x)sin(f(x))dx=−cosf(x)+C
  3. ∫f′(x)f(x)=ln|f(x)|+C
  4. ∫f′(x)ef(x)dx=ef(x)+C

Esimerkki: ∫(2x+1)3dx

Funktion voisi integroida laskemalla kolmannen potenssin. Helpompi on kuitenkin järjestää sisäfunktion 2x+1 derivaatta 2 integraalin sisälle. Koska luvun ja sen käänteisluvun tulo on yksi, niin 1n⋅n=1 eli 12⋅2=1. Koska integraalifunktiossa saa vakion tuoda eteen, 12∫2(2x+1)3dx.

Integroidaan: 12∫2(2x+1)3dx=12(2x+1)44+C=(2x+1)48+C.

Osittaisintegroinnin kaava

  1. ∫f′(x)g(x)dx=f(x)g(x)−∫g′(x)f(x)dx

Kaava saadaan tulon derivoimissäännöstä: D(f(x)g(x))=f′(x)g(x)+f(x)g′(x) joten ∫(f′(x)g(x))dx+∫(f(x)g′(x))dx=f(x)g(x), joten ∫(f′(x)g(x))=f(x)g(x)−∫(f(x)g′(x))dx.

Esimerkki: funktion xex integrointi osittaisintegroinnin avulla:

Valitaan, että f(x)=ex ja g(x)=x. Tällöin f′(x)=ex ja g′(x)=1.

Osittaisintegroimalla saadaan ∫xexdx=xex−∫exdx=xex−ex+C=(x−1)ex+C

Integrointi osamurtokehitelmän avulla

Esimerkki: funktion f(x)=1x2−1 integrointi:

Jaetaan funktion nimittäjä tekijöihin. 1x2−1=1(x+1)(x−1).

Merkitään 1(x+1)(x−1)=Ax+1+Bx−1. Ratkaistaan A ja B.

Ax+1+Bx−1=A⋅(x−1)x2−1+B⋅(x+1)x2−1=Ax−A+Bx+Bx2−1=(A+B)⋅x+(−A+B)x2−1

Tällöin A+B=0 ja −A+B=1, joten A=−12 ja B=12. Siis 1(x+1)(x−1)=−12x+2+12x−2. Lausekkeen voi nyt integroida kaavalla 13.

Määrätty integraali

Määrätyn integraalin avulla voidaan selvittää funktion kuvaajan ja x-akselin väliin jäävän alueen pinta-ala. Määrätyssä integraalissa on tärkeä tietää, onko alue x-akselin ylä- vai alapuolella, ja mitkä ovat funktion nollakohdat. Määrätty integraali a:sta b:hen merkitään ∫abf(x)dx. Integraalin avulla voidaan laskea funktion f(x) ja x-akselin väliin jäävä pinta-ala välillä [a,b].

Määrätyn integraalin arvo lasketaan seuraavasti: ∫abf(x)dx=/abF(x)=F(b)−F(a). Määrätyn integraalin laskemisessa ei tule käyttää integroimisvakiota.

Määrätyn integraalin avulla voidaan laskea myös kahden käyrän välinen pinta-ala tarkastelemalla niiden leikkauspisteitä sekä sitä, kumpi kuvaaja on ylempänä. Käyrän pyörähdyskappaleen x-akselin ympäri tilavuus välillä [a,b] voidaan laskea kaavalla V=π∫ab(f(x))2dx. Yleisesti kappaleen tilavuus välillä [a,b] voidaan integroida kaavalla V(x)=∫abA(x)dx missä funktio A(x) kuvaa kappaleen poikkileikkauksen pinta-alaa.

Esimerkki: Määritä käyrien x2 ja x+2 väliin jäävän äärellisen alueen pinta-ala.

Ratkaisu: Selvitetään käyrien leikkauskohdat.

x2=x+2 joten x2−x−2=0 joten x=−1∨x=2.

Testikohta x=0: tällöin x+2>x2. Koska välillä ei ole leikkauskohtia, x+2>x2 koko välillä [−1,2]. Lisäksi molemmat käyrät ovat x-akselin yläpuolella, sillä x2 on aina epänegatiivinen, ja x+2>x2 tarkasteluvälillä.

Siis alueen pinta-ala on:

A=∫−12(x+2)dx−∫−12x2dx=/−12(12x2+2x)−/−12(13x3) Molemmat käyrät voidaan merkitä myös saman integraalimerkin alle.

=12⋅22+2⋅2−(12⋅(−1)2+2⋅(−1))−(13⋅23−(13⋅(−1)3))

=2+4−(12−2)−(83−(−13))=6+32−3=92

Integroimiskaavoja määrätylle integraalille

  1. ∫aaf(x)dx=0
  2. ∫abf(x)dx+∫bcf(x)dx=∫acf(x)dx
  3. ∫abf(x)dx=−∫baf(x)dx